Muutama vuosi sitten työskentelin Visit Finlandin kanssa Kuhmon Kamarimusiikkijuhlilla. Se oli ensimmäinen matkani maahan, ja olin vaikuttunut siitä, miten syvästi yhdistyin koko Suomeen.
Miksi rakastan Suomea niin paljon? Tunnen ymmärtäväni sen intiimillä tasolla. Arvostan asukkaiden hiljaisuutta, heidän huolella valittuja sanojaan, heidän taipumustaan olla tekemättä suurta numeroa itsestään, heidän ulkoiluhenkisyyttään ja urheilullisuuttaan, taipumustaan kirkkaisiin väreihin, kahviin ja Fazerin suklaaseen.
Ja sitten on se, miten hyvin suomalaiset huolehtivat toisistaan, olipa kyseessä rikollisten uudelleensopeuttava vankilajärjestelmä, ilmainen terveydenhuolto ja koulutus tai se tosiasia, että jokainen lapsen kanssa asuva saa 150 euroa kuukaudessa valtiolta. Voisinpa saada Suomen järjestelmän Yhdysvaltoihin.
Ystäväni Visit Finlandista ottivat minuun äskettäin yhteyttä ja kysyivät, haluaisinko palata toiselle kesämatkalle. Vastaukseni oli välitön: “Voinko tulla ilmakitaran maailmanmestaruuskilpailuihin?”
Kyllä, ilmakitaran maailmanmestaruuskilpailuihin. Olin halunnut osallistua tähän tapahtumaan kauan ennen kuin blogiani edes oli, ja tiesin sen tapahtuvan elokuussa. Ajoitus ei olisi voinut olla täydellisempi. (Visit Finland: “Tottakai! En usko, että pääsemme sinua lavalle, kuitenkin.” Minä: “SE ON OK! HALUAN VAIN KATSOA!”)
Löyly
Ilmakitaran maailmanmestaruuskilpailuissa opin uuden lempisanan: löyly. Se tarkoittaa saunasta nousevaa höyryä kiviltä.
Saattaa kuulostaa oudolta sanalta määriteltäväksi, mutta luota minuun — sauna on ELÄMÄ Suomessa. Jokaisessa suomalaisessa kodissa on sauna. Se on olennainen osa terveyttä, sosiaalisia suhteita ja rutiineja. Vaikka suomalaisessa kulttuurissa on paljon hienovaraisuuksia, jotka ulkopuolisen on vaikea tunnistaa, saunan vaikutus on kiistaton.
Ilmakitaran maailmanmestaruuskilpailujen isännät olivat suomalainen, joka puhui suomea, ja amerikkalainen, joka puhui englantia, ja amerikkalainen toisti jatkuvasti “löyly” uudestaan ja uudestaan, hänen suunsa kierrellen haastavien vokaalien ympärillä, kun suomalaiset nauroivat. Vaikka löyly tarkoittaa höyryä, tässä yhteydessä se tarkoittaa intensiteetin nostamista. Kuvittele huutavan: “Lisää vettä kiville, kaveri! Haluamme tehdä tästä höyryävän!”
Jos tanskalaiset rakastavat hyggeä (kotoisuutta ja yhdessäoloa) ja ruotsalaiset lagomia (tasapainoa ja tasa-arvoa), niin suomalaiset rakastavat löylyä. Tästä täytyy tehdä maailmanlaajuinen juttu!
Osa I: Ilmakitaran maailmanmestaruuskilpailut Oulussa
Joka elokuu ilmakitaristit kokoontuvat pienelle kaupungille napapiirillä yhdellä päämäärällä: tulla julistetuksi maailmanmestariksi. Kilpailijat ympäri maailmaa osallistuvat paikallisiin kilpailuihin edustaen maitaan; lisäksi on bonus Dark Horse -kilpailu ennen finaalia.
Finaali-iltana jokainen kilpailija esittää minuutin pituisen kappaleen omavalintaisesti. Siitä joukosta valitaan 10 finalistia, jotka esittävät saman kappaleen. Tuomaristo arvioi kilpailijat.
Yllä on kooste Instagram-tarinoistani kilpailuista — se on hieno kolmen minuutin video 15 sekunnin klippeistä koko päivän ajalta ja se esittelee useita parhaita esiintyjiä! Toivottavasti katsot sen ja nautit siitä!
Yksi suosikeistani oli Jinja Assassin — hullu australialainen, joka pani lavan tuleen ja sijoittui toiseksi! Hän oli niin intensiivinen — ajattelin hänen voittavan, rehellisesti sanottuna.
Toinen parhaista ja ilmaisuvoimaisimmista esiintyjistä oli Japanista kotoisin oleva Sho-Sho, joka esiintyi täysissä sumopuvuissa. Olin hämmästynyt kuullessani, että hän oli vasta 15-vuotias!
Tämä oli hyvin miesvaltainen tapahtuma, mutta kaksi naista pääsi finaaliin: tässä yksi heistä, Phoenix Kanadasta, jonka ulkonäkö oli Mad Max: Fury Road ja kuolleiden päivien scheleton.
Ja tässä on hauska ja epätyypillinen esitys — Fran Chopin, joka esitti ranskalaista rutiinia, mukaan lukien patonkeja ja polkupyörä, kappaleella “Foux de Fafa” by Flight of the Conchords. Olen niin iloinen, että sain täyden videon hänen rutiinistaan!
Voittaja oli amerikkalainen nimeltä Airistotle, joka voitti toisen kerran peräkkäin.
Uskokaa tai älkää, festivaali ei ollut edes suosikkiosani illasta — jatkot olivat! Mestaruuskilpailun jälkeen suuntasimme moniin baareihin ympäri kaupunkia. Ensin vähän dyylipaikka, jossa kaikki lauloivat karaokea, mukaan lukien elinvoimainen esitys “Bohemian Rhapsody”. Shnapsi virtasi ja oluita, ja lopulta siirryimme tanssiklubiin. (Haluatko tietää, missä jatkot ovat? Kysy ensi vuonna ympärillesi!)
Muistatko, miten sanoin tämän olevan miesvoittoinen tapahtuma? Me kahdestaan…jos olet yksi ja olet suora, voit olla hyvin hyvä näissä jatkoissa.
Rakastaisin palata tähän festivaaliin ensi vuonna! Se on yksi rakkaimmista kummallisista festivaaleista, joissa olen koskaan ollut ja ihmiset olivat niin mahtavia! Se oli tarpeeksi iso ollakseen hyvin järjestetty, mutta tarpeeksi pieni päästäkseen tuntemaan osallistujat.
